Suurkuvatulostamisen trendit
- Satu Salin
- Jan 24, 2019
- 1 min read
Updated: Sep 1, 2021
FESPA Print Census -kyselytutkimuksen tärkeimmät havainnot suurkuvatulostamisesta oli optimismi markkinan kasvusta, asiakkaan vaatimukset mm. toimitusaikojen osalta, kehittyvä suurkuvatuotteiden valikoima ja kapasiteetin lisääminen.
Kyselyssä optimismi vahvistui, suurkuvatuotteiden markkina kasvaa ja vastaajista 83 % kertoo, että he suhtautuvat optimistisesti yrityksensä tulevaisuuteen (edellisessä kyselyssä 2015: 80 %). Tulevaisuudenuskolle on hyvät perusteet, koska digitaalisten suurkuvatuotteiden markkinat kasvavat.
Painoalan uudelleensuuntautuminen asiakasjohtoiseksi palvelualaksi korostuu nykyään enemmän kuin kolme vuotta sitten. Nyt 72 % vastaajista kertoo toimitusaikapaineiden kasvaneen ja 61 % havaitsee kasvanutta kysyntää lyhyille sarjoille.
Suurkuvatuotteiden valikoima kasvaa. Myyntipistemainonta kasvattaa suosiotaan, sillä 59 % yrityksistä kokee kasvua tällä osa-alueella ja yli puolet yrityksistä tuottaa myös enemmän tarrasovelluksia kun aiemmin. Bannerit, kyltit ja mainostaulut ovat vastaajien tuottamien sovellusten kärkijoukoissa. Painettujen sisustussovellusten jatkuva kasvu on selvää, sillä 74 % nykyisistä vastaajista näkee tapetit ja sisustuksen yrityksensä kasvualueena.
Investoinnit digitaaliseen teknologiaan. Tuotantomäärien kasvaessa kapasiteetin lisääminen on nyt ensisijainen investointikohde ja laajentuminen uusille markkinoille ja uuteen tuotetarjontaan on investoinnin keskiössä 53 %:lle vastaajista. Hankintapäätöksissä vaikuttaa eniten tuottavuus, sillä 63 % vastasi paremman nopeuden olevan tärkeä ominaisuus uudessa tulostimessa.
Ympäristövaatimukset. Ympäristöasiat nousivat myös keskeiseen osaan : vastaajista 76 % kertoi, että asiakkaiden vastuullisten tuotteiden kysyntä vaikuttaa yritysten liiketoimintastrategiaan. Vastaajista 32 % kertoi vastanneensa asiakkaiden kysyntään käyttämällä energiatehokkaita tai ympäristösertifioituja laitteita. Muissa vastauksissa mainittiin kestävän kehityksen koulutus, VOC-yhdisteitä sisältämättömien värien ja kierrätettävän median käyttö sekä kierrätysohjelmat.
(Lähde: Kansainvälinen FESPA-organisaation tuottama globaali FESPA Print Census -tutkimus .)

Comments